keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Resorien tuunausta ja tavoite kollariasu-malli

Aamut näköjään alkavat uusien vaatteiden kokeiluilla :) Tällä kertaa vuorossa oli pikkumies.

Malli on ihan ok. Kuten arvelinkin isot ovat. Alkuperäiseenhän ei ollut suunniteltu resoreja, mutta minä niistä pidän kätevyyden takia. Vyötäröresori oli aivan liian iso! Housut tippuivat touhutessa. 

Päivän teemana olikin resorien tuunaus eli korjaus!

uusi korkeampi ja kapeampi resori


Lindeksin lasten osastolla asioineet tietävät nämä tähtivelourit, tosi käteviä ja toimivia -yleensä. Kun haluaa ostaa hieman kasvuvaralla voi varautua että vyötäröltä housut ovatkin sitten isot. Tai muuten vaan ne löppäävät ekan pesun jälkeen. Joka on muuten tosi ärsyttävää! EI OLE ENÄÄ! Kätevä emäntä leikkaa rohkeasti resorin irti ja kaventaa sitä. Ompelee sitten takas! Ompelee vielä muotisauman!


Seuraava projekti on siis viimeisten tekemieni raidallisten housujen yläosa. Kaavat sain piirrettyä ja leikattua, mutta enempään tänään ei ollut aikaa. Asu näyttää siis tältä -lehden sivulla :)


Elämäni ensimmäistä kertaa tein myös ostoslistan KANGASKAUPPAAN! Tilaukseen kuuluu myös tunika - mekkokangasta, aikuisten pituuteen housukangasta :) vetoketjua... Villiä.

On ollut mukavaa kirjoitella blogia! Ja vielä mukavampaa on ollut huomata pientä innostusta myös blogin lukijoilla alkaa värkkäämään jotain!! Hyvä toverit! Olis oikeasti kiva jos kommentoisitte mitä te olette saaneet innostushuumassa aikaan! Ja rohkaisuksi taidottomille, olen yksi teistä, mutta tekemällä oppii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit puumerkin :)