keskiviikko 26. joulukuuta 2012

JouluOhi, ElämäJatkukoon!

HYVÄÄ JOULUA blogini Lukijat!

TonttuPöytä

Niin se tuli tohinalla! Onneksi ei mennyt ryminällä... Niin paljon oli hommaa ja sitten väsy että mitään ylimääräistä ei jaksanut, eikä blogia muistanut edes ajatella! Siis lomaa myös täältä. Tekee hyvää - taas on kiva kirjoittaa. SItä paitsi, niin ne jutut alkaa muistuttaa toisiaan... eikä sellaista jaksa!

Minkälainen oli teidän kuusi?
Meillä oli tälläinen
kuusi2012
Meillä on perinne että itse haetaa kuusi omasta metsästä. Niin myös tänäkin vuonna. Tosin -ei meinannut millään löytyä sopivaa. Oli liian laiha, tai liian harva. Liian paljon ruskeita neulasia -tai liian jotain... Kunnes Mies päätti että TUO. Ja minä perinteisesti olin että EI. Ei auttanut eit, vaan mukaan tarttui karunnäköinen, pikkuneulanen kuusi. Autonkatolla vielä rumempi.

Mutta onhan tuo LeveäHelmainen meidän kuusi kuitenkin aika kaunis. Olihan se myönnettävä että tälle Joululle Täydellinen!

Jotain ehdin ommella ennen Joulua. Ei ole kenellekkään yllätys että ne oli HOUSUJA!! Neiti sai JouluHousut. Kangas on jotain liirumlaarumia. Ohutta, pehmeää, ei jousta oikeastaan ja menee ommeltaessa rullalle. Ihan ok pöksyt tuli.

PikkuMiehelle ruskeat veloursamettia -Ihanaa kangasta!! Nämä  näyttää aika isoille... Mies sanoikin että Neidille sopivat, hyvät on pienemmällekkin! Resorit pitää housut ylhäällä ja kun pikkuMiehellä vielä vaippa niin ompahan tilaa kyykkiä ja pyllistellä..
housuja lapsille


Sitten oli rojektina yökkäri. Kangas on Nanson jämäpalanen Karjalan Ompelukone-tilkkulaarista.
neidin yömekko

Kankaat oli leikattu myös jo ennen joulua. Piti kerätä rohkeutta tuon kaulakaitaleen kanssa. Aina osaan ne pilata. Tänään sain kuitenkin rohkaisun (kiitos Pik.ku ja Nättirätti) että ompele normiresorina. Ja niin minä tein. Ihan ok näyttää ainakin ennen kokeilua.. toivottavasti ei ole liian tiukka.


Intoa riitti vielä vähäsen niin ompasin neidille leggarit
Tämä kangas oli vain saatava, esipestynä ostin pienen palasen kangashamstereista. Lisäsin vielä resorit lahkeisiin että pituus varmasti riittää. Tämä kangas on myös neidin suosikki. Yllättyy aamulla kun nämä odottaa..

Jaahas, huomenna alkaisi sitten myös alennusmyynnit! Ei muutakuin kyynärpää-taktiikalla.. tai sitten ei...

Vielä kerkee jotain tälle vuodelle, haastan Sinut tekemään jotain mitä et uskoisi itse tekeväsi!!

torstai 13. joulukuuta 2012

JouluLahjaIdea

Josko kangaslaatikossasi on villakangaspalasia, niin niistähän voi värkätä joululahjat!

Minä tein (samanlaiset mitkä olen jo aikaisemminki tehnyt) kahdet säärystimet joulupakettiin.

jalat lämpimiksi

Mietin että tekiskö näitä enemmänkin, ovat niin kepeät ja lämpimät. Minä ainakin tykkään säärystimistä, saa nähdä mitä neidit näistä tykkää?!

Hetki oli vielä aikaa, enennkuin pieni mies heräsi päiväunilta, leikkelin parit kankaat housuiksi.
JNY Design kangas Hälytysajoneuvot (hannan kangas) pääsi ensin käsittelyyn. Kaava on sama mitä olen käyttänyt lähes kaikkiin pikkumiehen housuihin. Samettivelourit odottavat saumuria...

piipaa-piipaa

Nämä on niin käteviä housuja päikkäreille, villapuvun alle tai vaikka yökkäreiksi. On niin pehmeää ja laadukkaan tuntuista kangasta.

Olipas taas hauskaa. Minulla on myös yksi Ottobre lehti auki "Yöpukujen" kohdalta. Neidille sellanen yömekko ja poijjaalle 2-osainen. Saa nähdä milloin sellaiset ehdin. Nyt viikonloppu menee rinteillä lasketteluksi, joten ensi viikolla kotijuttuja taas. Vai pitäisikö tässä sanoa että Kotoilua :)

Hyvää viikonloppua!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Leggarit, ja Pähkäilyä

Yhdet leggarit illassa pitää saumurin lämpimänä...
käännettävät leggarit

Tein neidille tuollaiset. Lahkeet on tarkoituksella vähän pitemmät että saa käännettyä alkuun. Kiersin tänään lastenvaatekauppoja ja totesin, että itse saa NIIN paljon parempi kuoseja!


Minulla on ollut idea (vaihteeksi). Hommasin jossain vaiheessa puukirjaimia. Sitten maalasin ne. Nyt ne odottaa inspiraatiota että miten ja minne. Kirjaimet ovat sen varran pienet (4cm korkeita) että yksinään niitä ei voi laittaa mihinkään, vaan pitää olla jokin idea...

pähkinä

On pari pyöreää koivurungon palasta, josko niihin taiteilisi. Molemmille omat vaiko yksi yhteinen?
Toisilla on jääkaappi-runoutta... meillä ne on keittiön pöydällä...

Lopuksi hieman joulufiilistelyä. Vahtiiko teillä tonttu?
Meille kotiin ovat tulleet vaari ja muori itse!
Joulun Ystävät

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

SydäntenKoti

Minulla oli kasa sydämiä

Nyt niitä on vähän siellä täällä

Tälläiset sydämet muuttivat makkarin ikkunaan :)



Perfect Home rautasydämet

pienempi kranssi ja sydän

Toisen sydän setin virittelin olkkariin. Kaikista kauneimmathan nämä olisivat uunin kupeessa tai peilin edessä, kenties ikkunalla. Meillä takka on valkoinen, peilin kehykseen olisi pitänyt lyödä naula ja ikkunat on jo varattuina.. siispä verhot!!




tervetuloa!


Tulossa siis Sydämellinen Joulu!

lauantai 8. joulukuuta 2012

ItsenäisyysPäivä ja leggarit

Hieman myöhässä, mutta parempi myöhään kun ei ollenkaan ...

Kunnia olkoon Suomen puolesta Taistelleille

Mietin että mikä olisi perin suomalaista?
- No lihapiirakka!
suolainen herkku

Eli maito-hiiva-vehnä -rasva taikina. Sisälle riisiä, jauhelihaa ja keitettyä kanamunaa.

Jälkkäriksi ei voi muuta ollakkaan kuin mansikka -kermakakku.
Herkku joka syötiin iltapalalla...


Lottovoitto syntyä Suomeen!


Kangaskasa kasvaa saumurin vieressä.. polttelee kovasti ommella jotakin.
Pienelle miehelle lähinnä on kankaat, neidille vähän pöllövelouria ja liivarikangasta.

lammasleggarit
Neidille saumuroin leggarit. Taisi tulla just jämptit, ei kasvuvaraa... käänsin lahkeita vähän enemmin, eli tein kaksoistikkauksen vähän ylemmäs.. Toivottavasti ei meneet liian ylös..


Olen todennut että kauneimmat paidat ja tunikat (mekot) saa kaupasta, joten minä keskityn housuihin. Ainakin tällä erää. Pitää harjoitella sitä kaulusta.. Eilen kävi hassusti (tai hyvin) ehkä hyvin hassusti, sillä olin pitämässä Perfect Home kutsuja MeAndI - myyjän luona.. Siinähän kävi sitten niin että minulle taisi jäädä n 9 kappaletta hänen tuotteittaan ja hänelle kassillinen minun tuotteita. Totesimme että kai se on kauppa mikä kannattaa :) mutta siis, sain ihania paitoja ja tunikoita meidän lapsille. Ei minun kannata ottaa päänvaivaa siis niistä paidoista!

SItten vain odottelen että Polarn O Pyretillä alkaa sisävaatteiden alennusmyynnit. Lasten vaatekaappien sisältötyhjennys ja täydennyt on siis alkamassa...

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Villatunika ja JoulunKoristeita

Minulla ompelut ovat selkeästi jakautuneet vapaisiin iltoihin (suht luonnollista.. juu). Ei vaan, monena iltana olen ollut pitämässä Perfect Home sisustuskutsuja siellä täällä Etelä-Karjalaa ja niinä iltoina kun olen kotona on ompeluintoa :)

Sain oman hetken käydä paikallisessa Eurokankaassa ja mukaani tarttui samaa villaneulosta kuin edellinen villamekkoni, mutta kahdessa eri värissä.
Tämä on siis violettiin vivahtavaa ja kangaspalana vielä sähkönsiniseen vivahtava harmaa odottelee tuomiotaan.

Ottobren Luna -tunika kaavalla tein myös toisen villatunikan

villatunika
Eihän tämä tässä levällään näytä oikeen milleen, mutta ihan kiva on päällä. Tämä on mielestäni vähän sellainen huolettomampi kuin ensimmäinen tekemäni villamekko. Oli lökäreiden ja t-paidan päällä tänään, oikein kiva ja lämmittävä! Tein tästä n 10cm lyhyemmän kuin ensimmäisestä ja Hihoja hieman pidensin... Pääntien tein kuminauhakikkailulla kuten ensimmäisen versionikin. Kangas on niin luirua ja levähtää että en keksi millä saisi kurottua pienemmäki, muutoin kuin tuolla kumpparilla.

 Myyjä esittelin trikoisia vinokaitaleita tähän kankaaseen (kun kysyin olisko sillä ideaa) --- täytyy kyllä sanoa että ne olisivat olleet kaamean näköiset tuotta, vaikka olisi taituri ompelija. Yhtään ei sopineet tyyliin! Satiininauha ehkä joo, mutta ...

Sisustamista, Jouluista sellaista

lumihiutale
 Laitoin poikkeuksellisesti lumihiutaleet olohuoneen ikkunaa, keittiön ikkunaa kun kaunistaa Mia-lyhdyt. Sopivatkin oikein hyvin tälle puolelle, pyörivät ilmavirran mukana.

lumisade

JouluSydän  
  Lumihiutaleet saivat seuraa äärettömän kauniista Perfect Home Joulusydämistä!
Tämä sydän on rautainen sydän, emalipinnoitteella. Sydän on 17cm korkea, oikein kaunis ja näyttävä!

Pidän paljon, koska tämä on jotenkin erilainen kuin markettikoristeet!
Ehkä vielä enemmän pidän tästä, Perfect Home valkoisesta sydämestä! Tämäkin on tehty raudasta, mutta sen jälkeen käsitelty polyresiinillä ennen maalaamista (käsintehtyjä siis). Korkeus on 9cm
Olohuoneemme yksi kulma näyttänee siis tältä :)

...pikku hiljaa pikku hiljaa...
Sieltä se Joulukuu vaan tuli ja lumi ja pakkaset! Ihanaa!
Jos on joulumieli kadoksissa, niin kannattaa käydä Pentikissä! Saan sieltä aina joka joulun takuuvarmasti joulumielen, ellen saa sitä jo aikaisemmin. Myönnetään että odotan myös Perfect Home kutsujeni loppumista että saan omat tavarani pois auton takakontista kotiani kaunistamaan :)