lauantai 29. kesäkuuta 2013

PurjeestaSäilytysPussi

Tänään käsittelyyn pääsi pieni palanen purjetta (lipare edellisistä leikkauksista)

En tehdessä tiennyt mitä tuleman pitää, tein vaan. Ja osia lisäsin työn valmistumisen mukaan.
Purjeista ymmärtävät huomaavat että reunaksi olen laittanut purjeen takaliikkiä. On vähän kivemman näköinen. Takaliikissä kulkee erittäin vahva köysi, jota purjehtiessa pystyy kiristämään. No, tämä oli vahvempi kuin neula...

Kaksi neulaa katkesi ennen kuin oli valmis. Lisäsin vielä kiinnityslenkin, niin tämä pääsee varmaan meidän veneen vessaan säilytyspussiksi. 



Katkennut neula... 



torstai 27. kesäkuuta 2013

LokerikkoPurjeveneeseen

Tämän takia ostin kankaat, piti saada säilytyssysteemi.

Toinen tasku rasvoille ja harjalle ja ja.. Ja tasku hammasharjoille. Ärsyttää kokoajan laittaa laukkuun tai kaappiin. Purjeveneessähän ei voi mitään säilyttää pöydillä tai tasoilla, koska vene kallistuu purjehdittaessa. Joten, piti keksiä systeemi.

Ilman sen kummempia suunnitelmia kunhan leikkelin ja ompelin. Taakse laitoin / ompelin purjekangasta jotta olisi kangas pysyisi paremmin muodossaan.

Ison taskun yläreunaan on tulossa vielä kumpparinauha jotta taskun saa kireälle.

Ongelmahan tässä on se, että mieheni on isosti tarkka että kaikki ovat suorassa tai hyvin tehtyä. Minulle ei aina ole niin justiinsa. Ja tämä tekele kun on menossa mieheni veneeseen, saa nähdä mikä on tuomio.. Että hyväksytäänkö ..

Ja taas on ipad-kuvat jonossa alhaalla..







keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

MainSailKäsiLaukku

Tadaaa !

Tuotekehittelyä.
Ilman päätä ja häntää, kaavoja ja sen suurempia suunnitelmia tein käsilaukun. Minun onnihan on " että ei oo nii justiinsa" en tiedä ompelemisesta tuon taivaallista joten voin kokeilla mitä ihmeellisempiä juttuja - tietämättä mitä voi seurata. Nyt kokeilussa käsilaukku.

Koska purje eli kangas on ollut käytössä, käytönjälkiä ja tummia jälkiä löytyy. mutta nehän kuuluvat asiaan ja tuo tuulen kuisketta laukkuun!

Nyt seurasi tällainen :)

Mitäs sitten?

Purjekankaasta käsilaukku, tähti vuorella








tiistai 25. kesäkuuta 2013

MainSailBag (purjeesta kassi)

Nyt täytyy kyllä hehkuttaa...

Olen valloittanut uuden alueen! Tein elämäni ensimmäisen laukun. Eikä ihan tavallinen veska ole, vaan purjeveneemme Mainsailista tehty kassi, hihnoina on lifelinea.

Tästä tuli huikee ja varmasti menee käyttöön. Protohan tämä on, mutta tuotekehittelyllä ei ole kuin taivas kattona. Ja suunnitelmathan on jo vireillä.

Hih, hauskaa!!!


Ja viimeinen kuva on minun uudesta ihanuudesta, tähdestä.
Kivaa viikkoa!!







maanantai 17. kesäkuuta 2013

Raparperipiirakkaa ja pinaattilettuja

NYT ne joilla raparperia kasvaa pihalla, niin hommiin ja heti!

Raparperista saa oiekasti vaikka mitä. Mehua on toosi helppo keittää. Senkun pilkkoo palaset maijaan ja antaa kiehua. En ole edes kuorinut, pahimmat mullat vaan pois.

Piirakkaa on monenlaista ja minun tämän hetken suosikki löytyy tästä postauksesta ja ohje myös :)

Ja yksi kokeilu. Enpidä pinaatista -missään muodossa. MUTTA lapsillehan olisi hyvä opettaa kaikista ruuista. Niinpä kokeilen pinaattilettuja. Oman maun mukaan lettutaikina ja puolet pakaste pinaattikeitosta sekaan. Williä!

Saa nähdä kuinka kokeilun käy!

(Ps. Paistoin pinaattiletut ja ne oli menekki eli toimi oikein hyvin! Tämä kyseinen pinaattilettu taikina oli vanilliini sokerilla maustettu, ei normi sokeria. - koska letun päälle menee aina kuitenkin sokeria tai hilloa, niin letut ei tartte olla niin makea. Seuraavaksi aion laajentaa pinaatti-kokeilussa letut suolaisiksi jotta voi tehdä jonkun uuniperuna-tyyppisen täytteen.. )


Lisää kuvateksti




keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

TuubiPaita

Löysin paikallisesta eurokankaasta kivan kankaan. Mieltäni oli himotellut jonkin asteen toppi tai tuubi - tyyppinen paita itselle. Kaavojahan ei ole, mutta kokeileva voi tehdä. Kun ei aina tartte olla niinjustiinsa.

Löysin kivoja kankaita muutenkin :)

SaalisKankaita


Sitten tein itselle topin tai mekon tai tuubin, miten vain. Helppo!! Vaikka minä saksinkin (koska yritin ja kokeilin monenlaista..) monta kertaa.

Tuubipaidan teko-ohje: 1. mittaa itsesi ympärysmitta. .2. Leikkaa kangas (suorakulma oli minulla). 3. Ompele saumurilla tai ompelukoneella oikeat puolet vastakkain.
Sovita!
Kavensin molemmista sivuista viimeiset (yläreuna) 5cm jotta paitaa pysyy paremmin omalla paikallaan.
4. Narun tein samasta kankaasta (joka oli liukas ohut trikoo) letitin n 0,5cm x80cm soirot ja kas näin syntyi olkain. Mittaa ja sommittele miten haluat narun kiinni paitaasi.

letitetty naru

5. Päärmää / tee miten haluat (lörppään kankaaseen ompele/pujota kumppari ) tuubin yläreuna ja ompele samalla nauha paikoilleen.
6. Huolittele alareuna.

Halutessa (kokeilin ja purin kun ei sopinut minun tuubiini) voi eteen ylös keskelle ommella rintarypytyksen. Suoraa ommelta hitaasti koko ajan rypyttäen n 10cm.

Tadaaa!





los tuubi



toimii mekkona


toimii paitana

Ja kas kas, neidin piti saada oma ;)


Kaksi tuubia

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kesähamoset Neidille ja nukelle ( Ellille)

Tälläinen kesähamonen on kummitellut jo pitempään. Ja eräs Rouva paikallisesta ompeluryhmästä saa ottaa kunnian että tämä lähti valmistumaan.. Minä saamaton..

Kangasvarastot minulla ovat aika pienet joten yhteen mätsääviä kankaita ei hirmuisesti ole, mutta nämä pengoin ja kunhan surauttelin.

Ja jotta Neiti voisi sovittaa niin Ellille piti tehdä myös. IKINÄ en ole nukenvaatteita tehnyt. No, nytpä olen!!

Kas tässä, hih..





Pilvishortsit /polvihousut

Joskus menin pikku lipareen ostamaan kangashamstereista.. Mitään en keksinyt paitsi nyt keksin!

Polvihousut Pienelle Miehelle!

Ihanaa pehmeätä velouria, mutta ei paksua. Saa nähdä mitä Pieni tykkää :)



Pilvipolvihousut

Pieni MIes kun näki nämä niin alkoi heti vaihtamaan housuja :) ja oikein hyvät tuli!

Vanhasta uutta

JOS ei ole muuta tekemistä (koskaahan kotona ei ole tekemistä..) ja aikaa tekemättömyydelle on n puoli tuntia niin voi tehdä vanhoista housuista (pienistä) polvihoisuja tai shortseja!

Penskoilla kun rymykausi (kaatumiskausi) niin tuntuu että shortsit menee samantien likaiseksi ja toisaalta olisi kiva jos penskoilla olisi polvet peitossa.. Sitä asfaltti-ihottumaa ei syntyisi ihan NIIN helpolla.. Niin voi pengata kirppikselle menevät kassit ja uusiokäyttää pienet mutta hyvät housut!

Tein molemmille polven alapuolelle ylettäviä hosuja resoreila. Siis nämähän näyttävät vauvahousuille, mutta päällä ovat siis polvihousuja. Ja ihme kyllä myös Neiti tykkäsi!!

Neidille kaupasta ostetut housut meinaavat aina tippua vyötäröltä, niin oikein sopivaa on käyttää pienempiä housuja! Siksi nämä saivatkin varmaan suosion (ei tartte nykiä ylös kokoajan)

Ja Pieni Mies sai myös kaupunkipolvarit. Farkuista kylmänreteesti leikkasin ja ompelin resorit. Olisi tietysti voinut ommella tyyliin tumman siniset, en halunnut..

Ja kuvat tulee pötkössä ilman muokkauksia ja kuvatekstejä kun ipadilla bloggaan. En osaa..

Neidin polvihousut


Pienen miehen polvihousut