maanantai 12. marraskuuta 2012

Housut, Legginssit ja KynttilänAlustoja

virtahepo trikoo
 Voisiko olla veikeämpää kuin vetäistä virtahepot jalkaan tai vielä parempaa, juosta pitkin taloa siili housuissa? Kyllä nämä raidat ja varsinkin pallot voittaa!!

siili ajaa mopolla joustofrotee

Tekaisin siilipöksyt lasten päiväunien aikaan ja virtahepo -leggarit neidille kun riehuivat päiväunien jälkeen... Arvatkaa kumpien tekeminen oli helpompaa?

päivän housut
Siili-pöksyt on samalla kaavalla pienelle miehelle tehty kuin aikaisemmatkin, eli joku Ottobren kaavahan se oli. Nyt kokeilin vahvempaa resoria tuonne lahkeisiin, joka oli samaan aikaan tilattu Metsoloilta kuin tuo kangas - vähän niinkun mätsäämään keskenään. Kertaakaan ei mennyt resorit kantapään alle mitä pikku mies teputti ja riehui. Eli Bueno!

Neidin leggarit on Suuri Käsityö 1/2009 (tämä kaava on bongattu nannaruun blogista, kun hän sitä paljon käyttää) joten metsästin lehden käsiini ja kokeilin. En ole vielä leggareita neidille siis tehnyt. Vähän pitää muokata kaavaa niin saadaan meidän neidille toimivat.


omppumerkki
 Neiti kun itse vetelee housut jalkaan, niin ompelin omppumerkin tiedoksi












että kumminpäin nuo pitää laittaa jalkaan! Ompelujälki näissä leggareissa ei ole kaikista siisteintä, johtuu siitä että nämä ovat koevedokset ja samalla kaksi riehujaa piti huolen että äiti kuunteli toisella korvalla koko ajan oliko ääni naurua vai itkua... 


Illasta hilppasinkin Miehen pajalle vähän vannesahalla ajelemaan. Tuloksena syntyi kourallinen kynttilänaluksia. Nämä ovat tässä vielä kuivumassa ja odottavat seuraavaa käsittelyvaihetta. Vaikka on pelit ja rensselit ja aihiotkin melkein valmiina - niin on kuulkaa kuitenkin hommaaa.. Mutta onhan nuo sitten kauniita valmiina! Nämä eivät tule kuitenkaan itselle vaan eteenpäin :)

Perfect Home tarvitsee jotain uniikkia, minun kädenjälkeäni :) eikä ole sademetsän puita -- tai no, kyllähän sitä täällä Etelä-Karjalassa aika paljon satoi tänä kesänä...

kynttilänalus-raakileet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit puumerkin :)