sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäivä Pipo ja PikkuMiehen Housut

Oikein hyvää Isänpäivää kaikkiin perheisiin! Epäilen vahvasti että yksikään isä tätä tekstiä lukee, joten ottakaamme äidit ja naiset tämäkin kunnia :)

Isille SydänOnnea
Meidän isiä muistettiin tälläisella kakulla, mansikkaa sisällä. Oikein on rakkaudella ja lämmöllä tehty! Mietiskelin kakkua tehdessä että meillä kotona tulee aina olemaan yhtä laadukkaita koristeluita à la Neiti. Tämä on hänen yksi mielipuuhista. Ja kyllä oli Hyvää, itseasiassa niin hyvää ettei ole enää edes jäljellä...

Piti käydä kurkkaamassa että minkälaisia kakkuja tehdään niissä perheissä jossa oikeasti osataan.

Tässä on meinaan aika tyylikästä meininkiä. Rommirusinatähti Kinuskikissalta. Joskus jos haluaa jotain vinkkejä tai vain katsoa kauniita taideteoksia, niin tuolla kinuskikissan sivuilla ei voi muuta kuin huokailla! Ihanan kaunista!

Isin oma
Sitten meidän isi sai tällaisen pipon. Tumman suklaan ruskeaa ja turkoosia, sametti- ja perusvelouria. Tohinaa oli kovin kun kaksi pientä ja yksi isompi tätä suunniteli ja teki.

Äidillä oli vähän ikävä saumuria ja tekemään sillä jotakin. Päätin kokeilla sillä tehdä pikku Miehelle housut.

turkoosit velourit
Tekasin (hih, tuosta noin vain.. samalla Ottobren kaavalla, millä olin tehnyt ne aikaisemmatkin pikkumiehen housut) sitten velourpökät. Nehän onnistui oikein hienosti. Vyötärölle pistin kuminauhan. En ollut aikaisemmin laittanut kumppareita, mutta sehän oli oikein helppoa. Epäilin että saan niistä liian tiukan tai löysän... Hyvät tuli!

Tein sitten myös trikoiset ohuemmat pöksyt. Kaava ja tekniikka on sama kuin veloureissa.
pikkumiehen uudet housut
Tuli vain mieleen, että kun on kattellut noita lasten kivanvärisiä tai ihania kangaskuoseja, niin saa pulittaa kyllä aikamoisen hinnan. Samalla hinnalla saa samantyylistä kangastakin jo aikamoisen palan...

On huomenna mentävä TAAS kangaskauppaan tai oikeastaan lankakauppaan. Saumurin langat -ne jotka tuli saumurin mukana tehtaalta- ovat loppuneet. Taitaa mennä taas pitkä penni.. 4x valkoista, 4x tumman sinistä.. 

Kun on mökillä viikonlopun, ei kotona ole mitään tuoretta.. Ellei tee itse. Tässä meidän iltapala, nams.

iltapala

Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit puumerkin :)